Viiniminnan vuoden kohokohdat

Vuosi 2017 ollut kyllä kerta kaikkiaan kupliva vuosi! Vaikka Viiniminnan elämä on oikeastaan jatkuvasti yhtä juhlaa, on mukaan mahtunut myös ihan erityisiä onnen hetkiä. Tässä ne ovat:

1. Eräs tammikuinen maanantai, kun lähdin lenkille, joka päättyi viinibaariin. Puoli kilometriä alkamisensa jälkeen.

2. Maaliskuussa, kun luulin että kevät alkoi, eikä se alkanutkaan, mutta minä aloitin silti valkkarikauden.

3. Vappu. Ei varmaan tarvitse perustella, miksi nakkeja, munkkeja ja kuohuviiniä yhdistävä juhla on yksi vuoden parhaista päivistä.

4. Kesäkuussa, kun Orgullo-sateenkaariviinin juomiseen oli muitakin syitä kuin se, että halusin juoda sitä.

5. Elokuussa, kun Viinilinna täytti vuoden ja järjesti sen kunniaksi kemut Helsingin kattojen yllä. Saattaa olla että Viinilinnan ritari hurmasi silloin minnan jos toisenkin – tai saattaa olla että minna kaatoi ritarin jos toisenkin..

6. Elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin juhlittiin viinitsiäläisiä. Se on perinteinen kesän viinivarastojen tyhjentäjäisjuhla, jossa täydennetään viinikaappi vielä kerran viineistä äärimmilleen ja sitten juodaan ne pois.

7. Syyskuinen päivä, jolloin kokeilin ensimmäistä kertaa viinijoogaa VENNissä. Koska kaikki tekosyyt juoda viiniä ovat hyviä, ja vielä parempia ne ovat, jos ne kuulostavat siltä, että olisin menossa urheilemaan.

8. Lauantai joulukuun alussa, kun Piazza Seurahuoneella Lahdessa sai juoda viiniä glitterillä kuorrutettujen hunksien kanssa. Toistan: viiniä glitterillä kuorrutettujen hunksien kanssa.

9. Ja sitten oli se yksi tiistai, jolloin join todella todella hyvää kuohuviiniä.

Ensi vuodesta tulee viinihastuttava!

Nauti alkoholia aina vastuullisesti. Tämä teksti on höystetty huumorilla, emmekä kannusta alkoholin liialliseen käyttöön.

Kirjoittaja: viiniminna

Lukk

Nyregistrering

Registrerer deg via e-post

Lukk

Nyregistrering

Er du allerede registrert? Logg inn her

Lukk

Logg inn

Har du glemt passordet?

Registrer deg her

Lukk

Glemt passordet?

Skriv inn din e-postadresse, så sender
vi deg gjenoppretting av nytt passord!

Lukk

Takk for din registrering

Vi har sendt en e-post. Vennligst følg instruksjonene for aktivering.