Viinilasin takana – Aarteita läheltä

Ei siltä voi mitenkään välttyä. Kun ajamme kohti Raaseporia lapsuudenkaverin kanssa ja puhe kimpoilee päämäärättömästi nuoruusmuistoista ruuhkavuosiin, musiikista naisiin, viinistä tuonpuoleiseen, maailmankaikkeuteen ja taas naisiin, yhtäkkiä sen tajuan. Tämä on tosielämän Sideways. Kaksi keski-ikäistä miestä on tien päällä löytääkseen jotain, minkä on hukannut jo kauan sitten: poikuutensa. Lapsuuden seikkailuretket, joilla jokainen metri kotipihan ulkopuolelle avasi uuden kuningaskunnan. Jokainen päivä toi mukanaan uuden maun, uuden hajun. Onko elämästä vielä mahdollista innostua samalla tavalla?

Maailma maan povessa

Harrastamme aarteenetsintää, jolla on paljon yhteistä kalastuksen kanssa. Kummassakaan ei oikein palkoille pääse. Metallinpaljastin ujeltaa ja heittäydymme hädissämme tonkimaan maata. Mullan alta paljastuu pullonkorkki, viisisenttinen, ruosteinen naula, mehupurkin folio. Parhaana päivänä piippaamme tunnistamattoman metalliköntsän, jolle voi keksiä oman tarinansa, sehän voi olla vaikka U96-sukellusveneen laidasta. Mutta tärkeintä ei ole saalis, vaan kiireetön oloilu ja tyhjänpuhuminen. “Tuo on kuitenkin sun paras löytö tähän mennessä”, lohduttaa kaveri, kun kaivan maan alta ruosteisen, reikäisen sikarilaatikon kannen. Näiltä seuduilta on kuitenkin teoriassa mahdollisuus löytää vaikka mitä: täällä ovat kulkeneet viikingit, venäläiset ruhtinaat ja saksalaiset sotilaat.

piippausta pieni

Hyviä oluita ja huonoja juttuja

Ensimmäisenä yönä miehekkäät miehet yöpyvät Karjaalla vaaleanpunaisessa piparkakkutalossa pitsipöytäliinojen somistamassa huoneistossa. Juodaan mainiota Prohibition-viiniä ja katsotaan TVstä Nuijaa ja Tosinuijaa. Väitellään IPAn ja trappisti-oluen paremmuudesta, ei siksi että sillä olisi väliä, vaan siksi että se on hauskaa. Kaveri kokkaa loistavaa gyros-lihaa, ahdamme sitä taikinataskuihin ja nautimme. Mitä edemmäksi ilta saa, sitä huonommiksi muuttuvat vitsit. Sata kilometriä Helsingin keskustasta kadottaa harteilta kymmeniä ikävuosia.

Oliko se pelikaani?

Seuraavana päivänä vaelletaan Peikkovuoren jylhissä maisemissa Hangossa. Ulkoilmassa tulee hillitön nälkä, ja se tapetaan retkikeittimellä tehdyllä miesruoalla. Syömme yhtä paljon kuin Viisikko, vaikka olemme Kaksikko. Lusikoimme kermaista pastaa ja kuuntelemme Juha Vainion Albatrossia kuin kirkossa, hiljaa nyökkäillen. Kaveri näkee tuhdin ohikiitävän linnun, jota luulemme pelikaaniksi. Internet tietää, että sellainen on nähty kaksi kertaa Suomessa.

metsäpieni

La dolce vita

Retken ruokavalio on lihapainotteinen ja se huipentuu Tammisaaren upeaan ravintolaan. Tilaamme molemmat kampasimpukoita alkupalaksi. Ne hakevat napakkuudessaan vertaistaan. Juuri sopivasti meheväksi medium miinukseksi paistettu entrecote sulaa suuhun. Siemailen punaviiniäni ja katselen Tammisaaren auringossa kylpevää vierasvenesatamaa, päättäjäisiään riehuvia tuoreita valkolakkeja. Tulevaisuus on toivoa täynnä ja rakkaus maistuu minttusuklaalta. Kun kuuntelen rouheaa tunnelmallista jatsia ja kirkuvia lokkeja, haluan painaa stoppia ja tallentaa tämän hetken. Niin kai se on: mitä vähemmän aarteita suunnittelee löytävänsä, sen enemmän niitä löytyy. Aivan läheltä.

Aarteet top 5
1. Suomen karu rannikkoluonto ja Länsi-Uudenmaan monet nähtävyydet
2. Miltei kaikki Juha Vainion biisit
3. Tunnistamaton rautamöhkäle, joka on ties mikä aarre
4. Tammisaaren nostalginen Vanhakaupunki
5. Lapsuudenkaveri, jonka kanssa voi puhua mistä tahansa

Kirjoittaja: Viinilinnan Vierailija

Lukk

Nyregistrering

Registrerer deg via e-post

Lukk

Nyregistrering

Er du allerede registrert? Logg inn her

Lukk

Logg inn

Har du glemt passordet?

Registrer deg her

Lukk

Glemt passordet?

Skriv inn din e-postadresse, så sender
vi deg gjenoppretting av nytt passord!

Lukk

Takk for din registrering

Vi har sendt en e-post. Vennligst følg instruksjonene for aktivering.