Näin kokoat juustotarjottimen + 4 viinivinkkiä

1. Turvallisia ja tuntemattomia! Koosta juustotarjotin 3-5 erilaisesta juustosta. Tarjottimelle kannattaa koota pari miedompaa ja ehkä jo ennalta tuttua juustoa, mutta myös muutamia uusia makuelämyksiä, joissa on voimakkaita ja kehittyneitä makuvivahteita.

2. Jotta juustoja olisi näppärä maistella, kata tarjottimen kylkeen erilaisia keksejä ja leipiä. Joulunaikaan piparkakut kuuluvat juustotarjottimelle, mutta älä unohda myöskään suolakeksejä, hapankorppuja tai makeaa saaristolaisleipää!

3. Makeat hedelmät ja hillot kruunaavat juustotarjottimen. Juustojen suolaisuutta tasapainottavat esimerkiksi rypäleet, päärynä, persimonit, omena, taatelit ja viikunat. Yllätä vieraat ja tarjoile juustojen parina makeantulista tomaattihilloa!

Tarvitset: (noin 4 dl valmista hilloa)
700 g tomaatteja
2,5 dl sokeria
2 limeä
1 tl raastettua inkivääriä
½ tl kanelia
½ tl chilirouhetta
2 rkl hunajaa
ripaus suolaa

Poista tomaateista kannat ja leikkaa ne karkeasti silpuksi. Laita pilkotut tomaatit kattilaan, purista joukkoon limen mehu ja lisää kaikki muutkin ainekset kattilaan. Kiehauta seos ja ensimmäisen kuplan ilmestyttyä seoksen pinnalle laske lämpöä. Anna hillon hautua hiljalleen noin tunnin verran aina välillä sekoitellen.

Entäpä ne viinit?

Juustojen kanssa yhdistellään perinteisesti punaviinejä. Kypsyttämättömien ja mietojen juustojen kaveriksi voi yhdistää myös valkoviinejä, mutta mitä voimakkaampia juustoja tarjottimelta löytyy sitä täyteläisempiä punaviinejä ne toivovat rinnalleen.

I Castei Valpolicella Ripasso
Hauska knoppitieto tästä viinistä sisältyy sen nimeen: I Castei on nimittäin palstan nimi. Tätä viiniä on kypsytetty noin 18 kuukautta tammitynnyreissä. Sen maussa on kypsää hedelmäisyyttä. Voimakkaiden juustojen lisäksi I Castei soveltuu myös liharuokien kaveriksi. Viinissä on sen verran luonnetta, että se kestää hyvin esimerkiksi mustaleimaa ja sinihomejuustoakin voimakkaammat juustomaut.

Jussi by Botter Organic Zinfandel
Ihan paras tuliaispullo viini-iltaan! Sen takaa jouluinen paperikuori, johon Jussi-pullo on kääriytynyt. Viinissä käytetty Zinfandel on rypäleenä mehevän täyteläinen ja keskitanniininen. Myös Jussista löytyy riittävästi luonnetta voimakkaiden juustojen pariksi.

Il Prugneto Romagna Superiore Sangiovese
Italiassa Emilia-Romagnan maakunnan modernilla viinitilalla halutaan panostaa kestävään kehitykseen; esimerkiksi tilalla käytetystä energiasta 95 prosenttia on itse tuotettua aurinkoenergiaa! Kyseisellä tilalla valmistuu myös tyylikkääseen etikettiin puettu Il Prugneto Romagna Superiore Sangiovese -viini. Mehevän viinin mausta löytyy vadelmia ja kirsikkaa sekä myös mokkaisuutta.

Maxale Primitivo Appassimento
Tämän viinin kanssa kannattaa vähän brassailla tietoudellaan, sillä se on tehty appassimento-menetelmällä. Se tarkoittaa, että viinin valmistuksessa on käytetty myös kuivattuja rypäleitä, mikä tuo viiniin makeutta ja täyteläisyyttä. Maxale sopii juustojen lisäksi myös seurusteluun, pizzaviiniksi ja taltuttamaan tulisen ruuan poltetta.

Rauhallista joulua toivottaen,

Viinitollo

Kirjoittaja: Viinilinnan Vierailija

Lukk

Nyregistrering

Registrerer deg via e-post

Lukk

Nyregistrering

Er du allerede registrert? Logg inn her

Lukk

Logg inn

Har du glemt passordet?

Registrer deg her

Lukk

Glemt passordet?

Skriv inn din e-postadresse, så sender
vi deg gjenoppretting av nytt passord!

Lukk

Takk for din registrering

Vi har sendt en e-post. Vennligst følg instruksjonene for aktivering.